Kuvagalleria

Pikkujoulut 2017 vietimme Bistro Waahdossa 9.12.
Puheenjohtaja Reija Turunen toivottaa tervetulleeksi.
Ohjelmassa oli taikuri Opa Rissasen esitys.
Taikuri sai yleisön hieromaan toisiaan.
Meitä oli 33 henkilöä.
Taikuri kiersi pöydissä tekemässä taikojaan.
Lorna Byrne kävi Suomen kierueellaan Savonlinnassa 21.11.2017
OKL-halli oli melkoisen täynnä.
Lornan kiertueen järjesti FreeFlowFactory.
Yleisöä.
Lorna kiersi halaamassa yleisöä.
Lopussa oli kaikkien halukkaiden siunaaminen.
Puheenjohtaja Reija ja Lorna.
Hallituksemme avusti tapahtumassa mm. kirjan myynnissä.
Lorna signeerasi kirjojaan ennen tilaisuutta.
Kevätkautta 2017 kävimme päättämässä Muhasaaressa Matti Muhosen luona 27.5.
Kira tarjosi talkoolaisille kahvit itse tehdyn raparperipiirakan kera.
Lounaalla söimme keittoa.
Välillä sai levätä keinussa.
Talkootyönä siivosimme navetan ylistä. Siellä on kesällä teatteriesityksiä.
Pihalla oli pari lammasta.
Siivouksen lisäksi oli navetan maalausta.
Kaikki teatterin tuolitkin pestiin ja kuivateltiin ulkona
Kevätkauden päätös 26.5.2018. Tutustuimme Jumalattaren Temppeli Savonlinnaan.
Vas. sihteeri Raili Tynkkynen, oik. papitar Mia Astikainen
Söimme makkaraa ja kahvittelimme karjalanpiirakoiden ja mangokääretortun kera.
Ihana kesäpäivä mahdollisti ulkona olon. Kiva tavata tuttuja!